Tasapainottelua (56 päivää kokeeseen)

Tänään:

1. Tein eilisestä aiheesta nopean aikajanan.
2. Täytin ja lähetin yliopiston hakulomakkeen! ❤ Haen tasan yhteen paikkaan, historiaa opiskelemaan. Tässä pääsykokeessa on ihan tarpeeksi töitä!
3. Luin Suomen historian pikkujättiläisestä sivut 640-681 ("Taisto on vietävä loppuun asti" - Lapua vai valtioelimet?, Konservatiivit johdossa - lapualaisvuosista punamultaan, Punamulta - talonpojan ja työläisen kädenlyönti ja Turvallisuus epävarmassa maailmassa)
4. Tein vuosista 1919-1939 aikajanan

Itsearviointia / Opiskelun pohdintaa:

• Tänäänkin olisi ehkä voinut mennä paremmin, mutta olo oli jo paljon parempi kuin eilen, eikä työntekokaan ollut niin vastenmielistä. 
• Päivän alueeseen kuului paljon sisäpoliittisia vääntöjä, joita en vielä ymmärrä. (En koskaan pitänyt yhteiskuntaopissa, ja nyt se tunkee historiaan! Möh.) Ehkä huomisen kertauksessa ne vähän selviävät. Yritän nyt tätä kirjoittaessa hahmottaa kokonaiskuvaa, niin ehkä yksityiskohdat asettuvat paremmin paikoilleen.

 Vasen ja oikea, itä ja länsi - Suomi kahden myrskyn välillä

J. K. Ståhlberg, Suomen 1. presidentti

Suomi oli sisällissodan jälkeen hajalla, ja tämä vaikutti selvästi maan tapahtumiin vielä
1930-luvullakin. Vaikka sodan jälkeen presidentti Ståhlbergin aikana pyrittiinkin eheyttämään kansaa mm. kieltolain, oppivelvollisuuslain sekä maalakien avulla, kansa pysyi pitkään jakautuneena. Mielestään valkoisten perintöä vaalivan oikeiston ja sodassa lyödyn, yhä epäilyttävän vasemmiston välille muovautui keskusta, joka tasapainoitteli kahden demokratiaa uhkaavan voiman välillä.

Näistä voimista vasemmisto oli aluksi pelätyin, vaikka punaiset olivat kokeneet sisällissodassa raskaan tappion ja heikentyneet selvästi. Venäjälle paenneet kommunistit pysyivät yhteydessä Suomen sosialisteihin ja organisoivat maanalaista toimintaa. Vuonna 1920 perustettiin Suomen Sosialistinen Työväenpuole SSTP, joka tosin lakkautettiin 1923, kun yli 200 kommunistia (osa kansanedustajia) vangittiin. Vaikka kommunistisen vallankumouksen uhka Suomessa ei kai koskaan ollut todella suuri, sen pelko porvareiden keskuudessa oli todellinen. Pelkoa lisäsivät työläisten mittavat lakot, joista suurin oli noin vuoden kestänyt valtakunnallinen satamalakko 1928-1929.

Talonpoikaismarssi 1930

Pelko johti oikeiston radikalisoitumiseen. Kun Lapualla järjestettiin kommunistien tapahtuma 1929, keskeyttivät oikeistolaiset sen väkivalloin. Lapualla syntyneestä oikeistoliikkeestä tuli Lapuan liike, joka seuraavina vuosina ajoi läpi agendaansa väkivalloin. Liike vaati kommunististen liikkeiden kieltämistä lailla, ja saikin käytännössä tahtonsa läpi, kun vuonna 1930 hyväksyttiin kommunistilait. Alun perin painostuksen tarkoitukseen suunniteltu marssi Helsinkiin muuttui voitonjuhlaksi. Seuraavana vuonna Lapuan liikkeen tukema Svinhufvud valittiin presidentiksi.

Lapuan liikkeen radikaalit toimet - mm. väkivaltaiset kommunistipainotalojen tuhoamiset ja poliitikkojen kyyditykset - käänsivät lopulta myös suuren osan porvareista liikettä vastaan. Varsinkin entisen presidentti Ståhlbergin kyyditys herätti suomalaisten vihan. Oikeistolaisen vallankumouksen uhka alkoi näyttää todelliselta. Maalaisliitto, Edistyspuolue RKP ja SDP muodostivat äärioikeistoa vastaan asettuvan ns. "laillisuusrintaman". Lopulta liikkeen aloittama Mäntsälän kapina johti Lapuan liikkeen lakkauttamiseen - Svinhufvudkin kääntyi liikettä vastaan. Sen perijäksi perustettiin Isänmaallinen Kansanliike, joka joutui kuitenkin tyytymään asemaansa yhtenä puolueena puolueiden joukossa, eikä enää saanut Lapuan liikkeen kaltaista asemaa eduskunnan ulkopuolisena vaikuttajana.

P. E. Svinhufvud, Suomen 3. presidentti

Sisällissodan jättämät haavat vaikuttivat pitkään SDP:n kykyyn tehdä yhteistyötä muiden puoleiden
kanssa. Siihen ei "punaisena puolueena" luotettu, ja se joutui välillä tyytymään sille epämieluisiin päätöksiin. Oikeiston ja vasemmiston välinen kuilu onnistuttiin kuitenkin ylittämään 1937, kun Cajander muodosti ensimmäisen punamultahallituksen: Maalaisliitto ja SDP yhdistivät voimansa ja onnistuivat eroistaan huolimatta istumaan samassa hallituksessa.

Suomea repi kahteen suuntaan paitsi sisäpolitiikan jako vasemmistoon ja oikeistoon myös ulkopolitiikka, jossa Euroopan kaksi jättiläistä, Neuvostoliitto ja Saksa, muodostivat kukin uhan. Neuvostoliittoa oli pelätty itsenäistymisestä lähtien, ja tämä puolestaan pelkäsi Suomen antavan Saksan hyökätä maansa kautta Pietariin. Maiden solmittua Tarton rauhan 1920 niiden välit pysyivät kireinä mm. Itä-Karjalan kysymyksen vuoksi - suomalaisia oli osallistunut Itä-Karjalan kansannousuihin, eivätkä maat tulkinneet rauhassa määritettyä alueen autonomiaa samalla tavalla.

Suomi etsi turvaa Neuvostoliittoa vastaan ensin Neuvostoliiton reunamailta. Tämän "reunavaltiopolitiikan" uskottiin auttavan Suomea Itä-Karjalan kiistassa. Puolan hyökättyä itään liittoutuminen reunavaltioiden kanssa alkoi kuitenkin vaikuttaa vähemmän houkuttelevalta, ja vaikka Suomi osallistui jonkin verran yhteistyöhön, se varoi sitoutumasta liian läheisesti Itä-Euroopan maiden kanssa. Seuraavaksi katse käännettiin Kansainliittoon ja pohjoismaihin. Ruotsin suhteita

Kyösti Kallio, Suomen 4. presidentti

olivat kiristäneet kielikysymys sekä kiista Ahvenanmaasta, mutta suhteet lämpenivät. Tämä Suomen ulkopoliittinen strategia koki kuitenkin kovan kolauksen 1930-luvun loppupuolella, kun Japanin hyökkäys Kiinaan teki lopullisesti selväksi Kansainliiton voimattomuuden, ja pohjoismaat sanoutuivat irti Kansainliiton sanktiojärjestelmästä.

Suuntautuminen pohjoismaihin ei vakuuttanut Neuvostoliittoa Suomen puolueettomuudesta, ja idän epäilyjä lisäsivät mm. ulkoministerin vierailu Berliinissä ja saksalaisen laivaston tervehdyskäynti Suomessa. Suomessa Saksaa ei koettu erityisen läheiseksi, vaan Hitlerin irtiotot pelottivat. Samalla Neuvostoliiton ilmoitus siitä, ettei se jäisi rajalle odottamaan Saksan hyökkäyksen sattuessa huolestutti.

Neuvostoliiton lähestyessä Suomea 1938-1939 takuuvaatimusten kanssa maa seisoi käytännössä yksin. Sotavarusteluihin oli panostettu, ei kuitenkaan riittävästi. Suomi ei oikeastaan tainnut ymmärtää sodan uhkaa. Neuvostoliiton kanssa 1932 solmittuun hyökkäämättömyyssopimukseen ei luotettu sokeasti, mutta Neuvostoliiton vaatimusten sijoittumista maan ulkopolitiikan kokonaiskuvaan ei hahmotettu. Ehdotukset aluevaihdoksista hylättiin. 1939 Saksa ja Neuvostoliitto solmivat hyökkäämättömyyssopimuksen. Saman vuoden elokuussa Saksa hyökkäsi Puolaan.

Liitin ennen aina ajatuksen Suomesta "nuorallakävelijänä" kylmään sotaan, mutta tänään vaikuttaa siltä, että tämä oli totta jo kauan ennen talvisotaa. Neuvostoliitto hallitsi Suomen ulkopolitiikkaa tavalla tai toisella aina itsenäisen maan synnystä asti. Lisäksi vuosina 1919-1939 maa joutui tasapainoittelemaan kahden voimakkaan sisäisen liikkeen välissä, joista yhtä inspiroivat bolsevikit, toista Italian ja Saksan fasistit. Maailmansotien välinen aikakausi oli koko Euroopassa demokratian kriisin aikaa, ja sama oli totta Suomessa.