Jatkosota (54 päivää kokeeseen)

Tänään:

1. Luin Suomen historian pikkujättiläisestä sivut 712-751 (Välirauhan aika, Jatkosota, Irtautuminen sodasta ja Mahdottoman taitaminen)
2. Tein aikajanan ja ajatuskartan jatkosodasta ja sitä edeltävästä ja seuraavasta rauhan ajasta.

Itsearviointia / Opiskelun pohdintaa:

• Tajusin, etten sittenkään voi vielä lopettaa Suomen historian lukemista - koealue päättyy vasta vuoteen 1950, mutta olin aiemmin merkinnyt lukualueen loppumaan vuoteen 1944. Kuusi vuotta tekee tässä tapauksessa runsaat seitsemänkymmentä sivua odotettua enemmän, joten ensi viikon tiistai ja keskiviikko menee vielä tämän kirjan parissa. Höh. :) Suunnitelmana on yrittää käydä Maailmanhistorian pikkujättiläinen vain puolessatoista viikossa, etten jää liikaa jälkeen. Luin jo kirjan YO-kokeisiin kerran, joten nopean tahdin pitäisi onnistua.
• Tänään tuntui, että tauot yleensä ottaen venyivät vähemmän, vaikka iltapäivällä erehdyin taas eksymään foorumille kirjoittamaan (tällä kertaa aiheena evoluutio). Sain kuitenkin kaiken suunnitelmien mukaan valmiiksi (luin jopa vähän suunniteltua enemmän, kiitos aiemmin mainitun löytöni) ja ehdin jopa kirkkoon, jee! Harmi vain, että nyt ilta venyy tämän päivityksen näpyttelyssä. Onneksi huomenna voi nukkua pitkään.
• Unirytmi on yhä aika sekaisin. Loman aikana tavoitteena siirtää sänkyynmenoaikaa (jos ei nukkumaanmenoaikaa) aiemmaksi.

 Sodan Suomi 1941-1944

Talvisodan rauhanehdot olivat monille järkytys, ja paikoin puhuttiinkin jo "välirauhasta" ja eleteltiin revanssitoiveita. 1941 syttyneessä "jatkosodassa" nämä toiveet täyttyivät, tavallaan. Tästä sodasta välittyy paljon karumpi kuva kuin edellisestä, ja historiankerronnan kannalta se myös päättyy selkeämmin häviöön taidokkaista torjuntavoitoista huolimatta. Sodan jälkeen alkoi hiljattainen "suomettumisen" aika: kylmä sota merkitsi Suomessa jatkuvaa Neuvostoliiton varomista ja huomioimista.

Sotilas ja karjalainen evakko
Sulkava, 1941

Neuvostoliiton painostukselta Suomi ei kyllä selvinnyt talvisodan jälkeenkään. Maiden välejä
kiristivät erimielisyydet uusista rajoista (rajalle osuneet teollisuusalueet olivat molemmille tärkeitä) sekä kysymys rajojen taakse jääneestä omaisuudesta (Neuvostoliitto katsoi Suomen rikkoneen sopimusta poltettuaan luovutetun alueen maita, ja myös koneiden ja laitteiden omistuksesta kiisteltiin). Neuvostoliitto jopa lähetti Suomelle "ei-toivottujen ehdokkainen listan" 1940 presidentinvaalien yhteydessä. Suomessa huolta aiheuttivat Baltian maiden liittäminen Neuvostoliittoon kesällä 1940 ja Suomeen perustettu Suomen ja Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seura, jonka takana oli kommunisteja ja joka lakkautettiin vuoden 1940 lopussa.

Säännöstely jatkui talvisodan jälkeisessä Suomessa, eikä tulisi lakkaamaan vielä pitkään aikaan - Saksan edetessä Euroopassa Suomen huoltomahdollisuudet sen kun huononivat. Karjalan pakolaiset piti jotenkin sijoittaa, ja tästä syystä asetettiin 1940 pika-asutuslaki. Siirtolaisten omaisuus oli myös tarkoitus korvata, mutta tätä ei saatu aikaan ennen sodan puhkeamista.

Ulkopolitiikassaan Suomi tähyili ensin pohjoismaihin: Ruotsin ja Norjan kanssa kaavailtiin liittosopimusta, mikä kuitenkin kaatui Neuvostoliiton voimakkaaseen vastustukseen. Suomen ja

Rintama joulukuussa 1941 [lähde]

Ruotsin unioni olisi tarvinnut sekä Saksan että Neuvostoliiton hyväksynnän, eikä sitäkään annettu. Suomi ja Saksa alkoivat kuitenkin lähentyä Saksan voitot Euroopassa saivat sen kääntämään katsetta itään. Kauppasopimus ja salainen kauttakulkusopimus loivat yhteistyön pohjan, jota jatkettiin vierailuilla ja salaisilla sotilasneuvotteluilla. Suomi sai vähän tarkkaa tietoa Saksan suunnitelmista, mutta aikaa myöten yhteiset suunnitelmat alkoivat muotoutua. Suomessa luonnosteltiin hyökkäyssuunnitelmaa ja selvitettiin strategisia syitä Itä-Karjalan valtaamiselle.

Kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon Suomen kautta kesällä 1941 Suomi julistautui puolueettomaksi. Vaikka suomalainen armeija oli tehnyt Saksan kanssa yhteistyötä ja Hitler viittasi puheessaan suomalaisiin kanssataistelijoina, Suomen tarkoitus oli vakuuttaa ulkovallat siitä, että jatkosodassa oli kyse puolustussodasta. Suomi katsoikin olevansa sodassa vasta, kun Neuvostoliitto pommitti tämän kaupunkeja. Suomen narratiivin hyväksymisestä teki entistä vaikeampaa Mannerheimin miekantuppipäiväkäsky, jossa paitsi muisteltiin sisällissotaa myös puhuttiin "Suur-Suomesta" ja Itä-Karjalan palauttamisesta. Päiväkäsky aiheutti vaivaannusta ja kritiikkiä sekä kotimaassa että ulkomaissa, eikä Suomi onnistunut saamaan lännen sympatioita puolelleen kuten talvisodassa. Englanti julisti Suomelle sodan kuitenkin varsin myöhään ja käytännössä Stalinin painostuksesta, eivätkä Yhdysvallatkaan katkaisseet neuvotteluyhteyttä Suomen kanssa kuin vasta paljon myöhemmin.

Siirtoleiri Aanislinnassa 1943

Sota sujui aluksi Suomen kannalta hyvin. Osa rintamasta oli Saksan vastuulla, ja Neuvostoliiton joukkoja oli sidottuna myös etelämmässä. Suomen armeija oli hyvin varustautunut ja koulutettu. Sodan virallinen tavoite oli rajan lyhentäminen ja näin maan turvallisuuden parantaminen. Jatkosodan hyökkäysvaihe kesti vuoden loppuun asti. Vanhat rajat ylitettiin reilusti ja Itä-Karjala saatiin Suomen haltuun. Sotilaiden motivaatio kuitenkin laski selvästi vanhojen rajojen jäädessä taakse, ja lopulta sotajohdon oli Saksan painostuksesta huolimatta pysäytettävä eteneminen.

Sodan asemasotavaihe kesti vuoden 1941 joulukuusta vuoden 1944 kesäkuuhun. Pitkä toimettomuuden kausi oli sotilaille vaikeaa, mutta toisaalta työväkeä saatettiin vapauttaa rintamalta sadonkorjuuteen, joten 1942 talven kaltaiset pulakaudet vältettiin jatkossa. Itä-Karjalassa käynnistettiin suomalaistamisohjelma: suomensukuisille järjestettiin opetusta, mutta venäläiset eristettiin muista ja vietiin siirtolaisleireihin. Suomalaisiin suhtauduttiin aluksi myönteisesti, mutta myöhemmin heidät koettiin ylimielisinä, eikä uusi kielikään houkutellut. Partisaanitoiminta oli Suomessa vähäistä, mutta ylläpiti valloitettujen alueiden voitonuskoa.

Asemasotavaiheen aikana Suomelle alkoi käydä selväksi, ettei Saksa tulisi voittamaan sotaa. Pian Stalingradin taistelun loppumisen jälkeen 1943 alussa Suomessa päätettiin, että sodasta pitäisi pyrkiä irtautumaan. Se oli kuitenkin helpommin sanottu kuin tehty: Suomen huolto oli pitkälti Saksan varassa, ja tämä painosti Suomea jatkamaan sotaa. Yhdysvaltojen välittämät neuvottelut Suomen ja Neuvostoliiton välillä eivät pitkään tuottaneet tulosta.

Vakiintunut rintama syyskuussa 1944 [lähde]

Neuvostoliitto mursi Suomen Kannaksen rintaman vuonna 1944 ennennäkemättömällä tykityksellä, ja suomalaisten vetäytyminen oli hetken hallitsematon. Neuvostoliiton pysäyttäminen oli elintärkeää, sillä toivoa rauhanneuvotteluista ei olisi sillä välin, kun Suomi perääntyi. Apua haettiin Saksalta, joka kuitenkin vaati takeita Suomen uskollisuudesta sodassa. Valtioiden välinen sopimus olisi pitänyt hyväksyttää eduskunnalla, mutta presidentti Risto Ryti teki lupauksen omaan nimeensä ja varmisti näin Saksalaisten tuen. Rintama onnistuttiin vakiinnuttamaan heinäkuun lopulla. Risto Ryti ja hallitus erosivat - uudeksi presidentiksi valittiin Mannerheim joka ilmoitti, ettei Rytin solmima sopimus sitonut häntä, ja käynnisti neuvottelut Neuvostoliiton kanssa. Rauhanehdot olivat yhä kovat, ja eduskunnassa oli yhä ääniä jotka puolsivat sodan jatkamista (IKL, osa Kokoomuksesta ja Maalaisliitosta), mutta Suomi päätti solmia Neuvostoliiton kanssa Moskovan välirauhan. Liittoutuneiden (käytännössä Neuvostoliiton) valvontakomissio saapui Suomeen valvomaan rauhan toteutumista.

Suomen aluemenetykset [lähde]

Sotaa seurasivat vaikeat vuodet. Neuvostoliitto vaati saksalaisten sotilaiden pikaista poistamista. Joukkojen vetäminen pois Norjan kautta oli kuitenkin karuissa oloissa hidasta, ja Neuvostoliiton kovasta painostuksesta vastahakoinen Suomen armeija joutui käynnistämään aktiiviset sotatoimet Lapissa olleita saksalaisia vastaan. Taistelut olivat veriset, ja kostoksi saksalaiset hävittivät Lappia. Samalla Neuvostoliitto vaati, että Suomen armeija palautettaisiin rauhanajan vahvuuteen. Suojeluskunnat nähtiin Suomen "ylimääräisenä armeijana" ja lisäksi fasistisena järjestönä, joten se (lottajärjestön, AKS:n ja IKL:n lisäksi) lakkautettiin. Samalla kommunististen järjestöjen toiminta sallittiin, ja nämä organisoivatkin itsensä uudelleen puolueeksi.

Porkkalan vuokraaminen aiheutti Suomessa paljon huolta. Se oli tavattoman lähellä pääkaupunkia ja pelättiin, että Neuvostoliitto käyttäisi sitä painostuskeinona - näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan Porkkala pidettiin ensisijaisesti turvallisuuden takaamiseksi länsihyökkäystä vastaan. Neuvostoliitto vaati, että kaikki kulkuyhteydet Porkkalaan olisivat jatkuvasti auki, joten kulkuyhteyksiin vaikuttaviin lakkoihin suhtauduttiin ankarasti.

Sotakorvaukset olivat 300,000 dollaria, mutta dollarin arvo katsottiin vuodelta 1938, mikä kaksinkertaisti maksettavan summan. Kansa oli sotakorvausten maksamisen suhteen yhtenäinen, ja lakkoihin suhtauduttiin torjuvasti. Suomalaisten elintaso ei juuri laskenut, sillä teollisuuden kasvattamiseen saatiin varoja mm. ulkomaisten lainojen avulla. Taloudellinen rasitus oli myös luovutetuilta alueilta evakuoitujen ja rintamamiesten asuttaminen. Maata jaettiin sekä valtion, yhtiöiden ja kirkon että maanviljelijöiden tiloista. Valtio korvasi myös osan pakolaisten menetystä omaisuudesta.